Visuaalisena ja esteettisenä ihmisenä kuvataiteen eri ilmenemismuodot ovat aina olleet minulle tavalla tai toisella tärkeitä; oman huoneen värimaailmoina, kauniina vaatteina ja koruina, valokuvina, kauniina julisteina seinillä.
Lapsena en ollut mitenkään erityisen kiinnostunut kuvataiteen tuottamisesta; toki piirtelin ja maalailin siinä kuin kuka tahansa lapsi, mutta vahvimmin ilmaisin itseäni sanallisesti. Teini-iässä, kun kiinnostus ja tarve ilmaista itseäni myös kuvallisin keinoin heräsi, oli valokuvaaminen minulle luontevin ja tärkein keino siihen. Yksi syy tähän oli tiukka täydellisyyden tavoittelu; piirtäen ja maalaten en koskaan ollut ”tarpeeksi hyvä”. Ihailin maalausta harrastavaa siskoani, sekä ystäviäni, joiden piirustukset olivat valokuvamaisen tarkkoja tai mielikuvituksen ”taiteellisia”. Omat vahvuuteni olivat älyllisellä puolella; menestyin ns. akateemisissa aineissa vaivattomasti, ja perheessä meidät lapset luokiteltiin – ehkä tahattomasti, ehkä vertailun ja kilpailun välttämiseksi – älykkääseen isosiskoon ja taiteelliseen pikkusiskoon.
Tämä muokkasi voimakkaasti identiteettiäni pitkäksi aikaa. Lisäksi harjoittelu ja kärsivällisyys eivät ole kuuluneet vahvuuksiini, ja herkässä iässä virheiden tekeminen oli kauhistus, ja näin tuottava puoli minusta jäi kuvataiteen osalta valokuvausharrastukseen moniksi vuosiksi.
Tai näin luulin, kunnes havahduin ajattelemaan, että itse asiassa tuotan taidetta ympäristööni koko ajan; sisustamalla kotia ja puutarhaa, leipomalla ja koristelemalla mitä taidokkaimpia täytekakkuja, neulomalla ja virkkaamalla itse suunnittelemiani luomuksia. Tämä aikuisiällä tehty havainto vapautti minut näkemään itseni uusin silmin; luovana, ”taiteellisena” persoonana, jollaisia olen aina ihaillut ja kadehtinut!
Kuvataiteen sivuaineopintoni alkoivat hypyllä syvään veteen; muut ryhmässä olivat työskennelleet yhdessä jo koko kevään ajan, ennen kuin pääsin liittymään joukkoon. Ensimmäiset tuntemukset olivat hyvin ristiriitaisia: olin onnellinen päästyäni - ja uskaltauduttuani - opiskelemaan kauan kateissa ollutta kuvataidetta, mutta samalla riittämättömyyden ja alemmuuden tunteet kokeneempien ryhmäläisten joukossa haastoivat itsetuntoa.
 |
| Ensimmäinen maalaus - erään kurssitoverini sanoin: kun lähtee pohjalta, on eniten tilaa kehittyä :D |
  |
| Naissaaressa. Vesiaiheet olivat liian haastavia aloittelijalle, mutta tämä ovi puhutteli. Työssä on ihan kelpo alku, mutta se kaipaisi lisää työstämistä. |
 |
| Yhteistyössä Arjan kanssa: Unipuu. |
 |
| Raparperinlehdet oman puutarhan yössä kiehtoivat ja houkuttelivat tutkailemaan. |
 |
| Nyt väriopin kurssin käytyäni tekisin tässä(kin) työssä monta asiaa toisin. |
 |
| Joskus visio on hyvä mutta toteutus ei vastaa ajatusta... Ehkä tämä myöhemmin kypsyy joksikin. |
